Skip to main content

Muut hautajaiskukat

Alttarikukat

Siunaustilaisuuksiin on mahdollista asetella korkeat kukkamaljakot alttarille arkun molemmin puolin. Alttarikukat ovat kaunis ja juhlava elementti. Vaihtoehtoja alttarikukiksi on monia. Tyypillisimmin alttarikukat sidotaan muratin lisäksi esimerkiksi liljasta, ruususta tai neilikasta.

Alttarikukat alk. á 49 €.

Kukat vainajan käteen

Myös edesmenneen käsiin voidaan asettaa kukka. Mahdollisuuksien mukaan voidaan järjestää jäähyväistilaisuus ennen siunausta, jossa arkun kansi on auki. Kukkia valitessa voi miettiä esimerkiksi vainajan lempikukkia tai tärkeistä hetkistä muistuttavia kukkia, kuten hääkimppua tai omaa puutarhaa.

Kukat muistotilaisuuteen

Myös muistotilaisuudessa on tapana asettaa kukkia muistopöydälle sekä tarjoilu- ja ruokapöytiin. Muistotilaisuuden kukat sidotaan omaisten toiveiden mukaisesti. Ne voidaan myös tehdä arkkulaitteen tapaan, jolloin siunaus- ja muistotilaisuuksiin luodaan yhtenevää tunnetta. Halutessanne tilaamme ja kuljetamme kukat puolestanne myös muistotilaisuuteen.