Skip to main content

Historia ja arvot

Historia

Perttalan hautaustoimisto perustettiin vuonna 1932 alun perin Eerikinkadulle rakennukseen, joka sittemmin vaurioitui pahoin pommituksissa. Vuonna 1948 Hautaustoimisto Perttala siirtyi nykyisiin tiloihinsa Linnankatu 3:een Vähätorin laidalle. Jo kolmen sukupolven ajan hautaustoimisto on siirtynyt äidiltä tyttärelle. Neljännen naissukupolven ollessa mukana toiminnassa tulevaisuus on  turvattu ja yritys on jälleen siirtymässä äidiltä tyttärelle. Linnakatu 3:ssa sijaitseva hautaustoimisto Perttala on ainoa Perttalan suvun hautaustoimisto.

Hautaustoimisto Perttala, Annikki Perttala-Koskinen Oy täyttää 90 vuotta

Vuosi 1932 oli käänteentekevä Taimi Perttalan elämässä hänen ryhtyessään hautaustoimistoyrittäjäksi tyttärensä Annikin ollessa vasta 2 -vuotias. Ensimmäinen liike perustettiin Eerikinkadulle, mutta liikehuoneisto tuhoutui jatkosodan pommituksissa. Vuonna 1948 liike siirtyi Linnankatu 3:een, missä toimintamme jatkuu edelleen. Hautaustoimiston alkuvuosikymmeninä toiminta keskittyi arkkujen myyntiin ja vainajien kuljetuksiin. Omaiset järjestivät kaiken muun. Myös Taimin puoliso Paavo Perttala siirtyi vuosien saatossa päätoimisesti mukaan liikkeen toimintaan.

Turussa kaksi eri Perttalaa

Taimi ja Paavo erosivat 1950-luvun puolivälissä ja Taimi jäi jatkamaan Hautaustoimisto Perttalaa Linnankadulla. Paavo perusti uuden vaimonsa Allin kanssa Hautaustoimisto A. Perttala Ky:n, joka avasi ensimmäisen liikkeensä Turkuun 1960-luvun puolivälissä. Nimivalinnan vuoksi moni yhdisti ko. yrityksen Taimin tyttäreen Annikkiin ja asioivat siksi toisessa, ”väärässä”, Perttalassa, kun tarkoituksenaan oli hoitaa hautausjärjestelyt alkuperäisessä Taimi Perttalan perustamassa hautaustoimistossa. Alli Perttala myi A. Perttala Ky:n Hautaustoimisto Saarisen omistajasuvulle vuonna 1988, jotka pyörittävät liikettä edelleen. Alkuperäinen Perttala toimii ainoastaan Vähätorin laidalla sijaitsevassa, vanhassa ja museoviraston suojelemassa kivitalossa, turkulaisille tutulla ”Perttalan kulmalla” Turun pääkirjaston läheisyydessä.

Alkuperäinen Hautaustoimisto Perttala toimii Turussa Linnankatu 3:ssa

Taimin ja Paavon eron vuoksi Annikki jätti työnsä sairaanhoitajana ja siirtyi auttamaan äitiään hautaustoimiston johtamisessa. He avasivat yhdessä liiketilan myös Hämeenkatu 1:een, jonka voi nykyään vuokrata muisto- ja yksityistilaisuuksia varten.

Valmistimme pitkään myymämme arkut itse omassa puusepänverstaassamme ja verhoomo toimi Linnankadulla. 1980 luvulla ajoimme vähitellen alas arkunvalmistuksen, koska ajat muuttuivat ja osaava työvoimaa ei enää löytynyt. Siirsimme oman mallistomme valmistuksen vuonna 1928 perustetulle perheyritykselle, Punkalaitumen Arkkutehdas Mettäselle. Osan arkkujen verhoilusta teemme edelleen itse, mikä mahdollistaa arkun verhoilun omaisten toivomusten mukaan. Haluammekin rohkaista omaisia toivomaan meiltä läheisensä näköistä arkkua. Edesmenneen eletty elämä, mielenkiinnon kohteet ja persoona saavat näkyä hautajaisissa. Tällä tavoin saatosta viimeiselle matkalle saadaan kunkin itsensä näköinen, surusta huolimatta, kaunis ja muistorikas tapahtuma.

Kutsuimme Mettäsen Arkkutehtaan entisen yrittäjän Arto Mettäsen toimitusjohtajaksemme. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus arkkujen suunnittelusta ja valmistuksesta. Näin pystymme palvemaan asiakkaitamme hyvinkin yksilöllisesti.

Arvot

Palvelemme ja toimimme jokaisessa toimeksiannossa vainajaa ja omaisia kunnioittaen, heidän toiveidensa ja vakaumustensa mukaisesti

  • Kunnioitamme jokaisen toimeksiantajan vakaumusta
  • Toimimme surukodin toiveiden ja perinteiden velvoittamalla tavalla
  • Olemme vaitiolovelvollisia meille uskotuista asioista

Perttalan suvun työtä jatkaen

Seuraamme maailmaa ympärillä ja haluamme tarjota omaisille erilaisia vaihtoehtoja. Olemme laajentaneet hautakivi valikoimaamme luonnon kivet, joita on esillä liikkeessämme. Malleja löytyy myös kuvina tai niihin voi käydä tutustumassa luonnonkiviin erikoistuneen yhteistyökumppanimme pihassa Lempäälässä, jonka edustujana Lounais-Suomen alueella hautaustoimistomme toimii. Kauttamme on mahdollista saada myös arkunkoristeita ja muistokukkia, jota tehdään luonnon kukista.

Hautausala on muuttunut paljon viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Hautaustoimistollamme onkin siksi käytössä sähköisen asioinnin mahdollisuus sekä kotisivut, Facebook sekä Instagram. Pyrimme aina siihen, että meillä asioinnin jälkeen omaisten ei tarvitse huolehtia mistään hautajaisiin liittyvästä asioista. Järjestelyt kootaan yksilöllisesti omaisten ja vainajan toiveiden mukaan.

Herkällä korvalla kuuntelemme ajan muutoksia ja henkeä. Uusiutumalla tuomme niitä palveluumme mukaan. Yrityksemme pääarvot ovat edelleen palvella ja toimia jokaisessa toimeksiannossa vainajaa ja omaisia kunnioittaen heidän toiveidensa ja vakaumustensa mukaisesti.

Suurin kiitos Hautaustoimisto Perttalan vuosikymmeniä jatkuneesta toiminnasta kuuluu kaikille teille omaisille, jotka olette luottaneet läheistenne asiat meidän hoidettaviksi. Sukupolvia jatkuneet asiakassuhteet kertovat palveluun tyytyväisistä asiakkaista. Tätä perintöä arvokkaasti haluamme kantaa tästäkin eteenpäin.

Lämmöllä, alkuperäisen Perttalan jatkajat Sirke ja Aurora Nisso

Olemme jäsenenä Suomen Hautaustoimistojen liitossa, jonka päätehtäviä ovat alan kehittäminen ja yhteistyö eri viranomaisten kanssa sekä eettinen valvonta. Liitto järjestää jäsenilleen koulutus- ja kurssitoimintaa. Liiton jäsenenä kuulumme EFFS: ään – European Federation of Funeral Services – joka on eurooppalainen hautausalan keskusjärjestö, joka kehittää ja valvoo alamme toimintaa Euroopassa sekä edesauttaa eurooppalaista yhteistyötä.